Annikin

2012-02-07T02:25:00.006+02:00

Pehmeän karvainen kuu enteili ilman lämpenemistä, ja yhtäkkiä pakkanen laski 20 astetta. Seisoin hämmentyneenä täyspitkässä ylös asti napitetussa takissani; olin pukeutunut kuin hankipakoa varten isonvihan aikaan. Etelästä puhalsi vaimean viileä tuuli.

Kerran ostin itselleni pienen muistikirjan ideoita ja oivalluksia varten – se jäi lähes tyhjäksi, ja lojuu tarpeettomana laatikon pohjalla. Olen piirtänyt siihen luonnostelman Japanissa näkemästäni rypäletarhasta, jossa pensaat oli kasvatettu tiukasti suorakulmaiseen ja matalaan ritilään kiinni. Yksikään oksa ei pistänyt verkon ulkopuolelle ja kasvit tyytyivät kasvamaan sotilaallisessa ojennuksessa aina seuraavaa satoa odotellen. Häkkirypäleitä.

Sitten on tyhjää, ja kaavio japanilaisen bussin matkan- ja hinnanseurantataulusta, jollainen jokaisen bussin etuosassa on. Juuri ohitettu pysäkki napsahti palamaan tauluun ja alin matkahinta sen alle, edellinen pysäkki siirtyi askeleen ylemmäs ja ehkä jo seuraavaan hintaluokkaan. Lähtiessä pudotettiin läpinäkyvään rahalippaaseen täsmälleen matkan hinnan verran rahaa, 100 jeniä, 200, 500... kaivoin lompakkoa (minulla on vieläkin sama lompakko) ja etsin kolikoita. Viidenkymmenen sekä viiden jenin kolikoissa oli pyöreä reikä keskellä. Huoneeni parvekkeella oli pyöreä ikkuna, laitoin sen linjaan kolikon silmän kanssa ja katsoin.

Sitten on tyhjää.

tyhjää.

Paksut, kalliit, haponkestävät sivut kellertyvät, eikä ajatuksia enää tule.

2012-02-04T22:11:00.000+02:00

Ruuvit kiristyvät vastakkaisiin suuntiin: ulkona kylmenee, minä kuumenen. Kuiva nahka kiertyy kireäksi pakkasenkuoreksi. Silmämunat kuivuvat sameiksi, räpyttelen. Uutisissa Romulus ja Remus roikkuvat suden nisissä, pienet pronssiset polvet ja takapuolet lumen peitossa.

Katson, kuinka lanka kulkee sormien läpi. Mustat sileät sukat polviin asti ja harmaa moninkerroin kiedottava huivi tulevat käyttöön välittömästi.

Laskin vatiin kuumaa vettä ja työnsin jalat pohjaan asti.

2012-01-30T21:03:00.002+02:00

Yritän olla paikoillani, hiljaa ja sairastumatta. Kovat pakkaset ovat kirkastaneet taivaan, kuume kiiltää kilpaa hauraiden hankien kanssa. Lämmitysjohdon muovi lohkeaa kepeästi, kun kiinnitän napanuoraa autoon. Liekö lämpeää. Turrat sormet lipsuvat töpselistä.

Silmät ovat veripeili tai avaimenreikä, eikä sinne katsomalla näe puutarhaa, vaan kuumaiseman ja sen keskellä salamoivan ja pulsoivan tähden, suonikkaan kukan nupun ja välähdyksen.

2012-01-28T23:59:00.003+02:00

Verhot huojuvat hiljaa. Patterin ja ikkunan välissä kohoilee ohut ja lämmin ilmapatsas, niin kapea, ettei se yllä huoneeseen verhon läpi, mutta liikuttelee sitä oman elottoman hengityksensä tahtiin. Katson värisevää kangasta ja minua inhottaa.

2012-01-22T21:15:00.002+02:00

Samat suppeat ajatukset kiertävät hidasta rataansa, pysähtyvät natisten ja palaavat taas uudestaan. Japanin varis sanoo kaa kaa, meidän kraa kraa. Tuleekohan variksen raakuntaan R meidän kielestämme, vai R meidän kieleemme varikselta. Minusta se ei ole ollut ollenkaan selvää sen jälkeen, kun kuulin variksen Kanazawan keväässä, eikä se raakkunut.

Naakan ääni on rasittava, koska en pysty sitä konsonanteilla ja vokaaleilla kuvaamaan. T:ssä tai K:ssa pitäisi olla sakara, kuten ŋ-äänteessä. Naakkavokaalissa on kaikki, paitsi O.

Kerran oli jokin uusi ajatus. Sitten menin nukkumaan ja heräsin vanhoihin ajatuksiini. Tosin tämäkin ajatus minulla on ollut jo aiemmin.

2012-01-19T20:43:00.000+02:00

Sataa jo toista viikkoa pehmeää ja kevyttä lunta. Hyvää unien lunta.

Pihlajanmarjaterttujen tyhjät rangat ovat muuttuneet filigraanikoristeiksi, ja oksien päissä kohoaa untuvaisia lumikukkia. Kiinalainen uusi vuosi osuisi lempeään aikaan tänä vuonna. Täkäläinen uusi vuosi on kylmä ja raaka, pimeä ja myrskyinen. Mars savusi tulenkarvaisena taivaalla. Katsoimme tähtiä, joita kukaan ei tuntenut, ja tuuli kynsi posket karheiksi.

2012-01-18T01:51:00.005+02:00

Ilta-autiolla lumisella kadulla lähestyimme samaa risteystä vastakkaisista suunnista, karvalakkipäinen ukko ja minä. Liikennevalot näyttivät jalankulkijoille punaista, eikä autoja näkynyt missään. Katsoin kahden vaiheilla oikealle ja vasemmalle, ja olin juuri astumassa tielle, kun ukko marssi päin punaista. Hypähdin aikomani askeleen ja pysähdyin. Tullessaan tien yli ukko loihe selittämään ratkaisuaan kävellä päin punaista lavealti ja vakuuttavalla äänellä, oli kysynyt tuomarilta ihan, saako yli kävellä, jos ei häiritse liikennettä ja järjen käyttö oli sallittu. Siinä monologia kuunnellessa valot vaihtuivat ensin vihreäksi ja sitten taas punaiseksi. Sanoin joo-o, ja jatkoin matkaa. Minun vihreäni oli jupistu pois.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että alkaisin selittää, miksi oikeasti pysähdyin, kun toinen jatkoi. Testasin omaa triggeriherkkyyttäni noudattaa ryhmäpaineen luomia impulsseja; katkon sellaisia refleksinomaisia tottumuksia mielelläni. Jokaisella on triggeriluku, jolloin tekee, kuten muutkin. Joillakin se on yksi ihminen, joka kävelee päin punaista, toisilla kaksi, kolme ja niin edespäin. Koulin omaani kytkeytymään pois päältä ja mieltäni itsenäiseen päätöksentekoon, ja pysähtelen ja jään seisomaan sattumanvaraisesti ja arvioin muita kulkijoita. Kun näin ukon astuvan tielle, vaihdoin lennosta suunnitelmaani ja jämähdin niille sijoilleni.

Lopultakaan en tiedä, kumpi meistä oli oudompi. Dialogina tämä olisi lähennellyt arkista hulluutta hyvin mielenkiintoisella tavalla.

2012-01-13T01:03:00.003+02:00

Tunsin itseni suunnattoman kekseliääksi, kun keksin kiertää takapihan kautta lukittuun porttikongiin. Sain pyyhkeeni takaisin, vaan en itsekunnioitusta. Nykyiset humujuhlat ovat sellaisia, että syödään kaupungin hienointa ruokaa helvetinmoisessa humalassa, kompastutaan sukkahousuissa lumihankeen ja voidaan pahoin useita päiviä, maataan kotona ja oksennetaan sankoon. Lifestyle on kohdallaan.

Enimmäkseen on kuitenkin myrskyn kiillottamia teitä, toisinaan kolaamista ja monesti kyykkyjä niin paljon, että reidet pakkautuvat täyteen nestettä ja muistuttavat kaksi päivää erehdyttävästi ruiskusuolattua joulukinkkua. Eräänä kinkkuisena päivänä vetäydyin peiton alle lukemaan ja nukkumaan. Viruin lämpimässä, kipu lakkasi ja luulen muuttuneeni kinkusta lämpimäksi loheksi, sillä tunsin sellaista onnea ja vapautta, että vain ikkunan takana ryntäilevä myräkkä teki sille oikeutta.

2012-01-09T23:38:00.004+02:00

Vanhoissa pikajunissa on kuulemma se ongelma, että juna ei lähde liikkeelle, ennen kuin kaikki ovet ovat kiinni, ja viimehetkisillä matkustajilla on tapana kiskoa satunnaisia ovia auki ja jättää ne auki. Sellainen teettää työtä ja vie aikaa, mikä ei ole nykyaikaa.

Onneksi vanhat vaunut ovat vielä olemassa. Niissä on muhkeat penkit ja pöhisevä lämmitys. Niinpä vaihtaessani Kouvolassa siniseen nukahdin paikkani mukavuuteen välittömästi. Lämmitin puhalteli ikkunaa vasten ja aamuyön kello viiden toistuva mistä mä sen tiedän, ollaanko jo siellä, pitäiskö mun jatkaa, vai onko menty jo hukkaan kääri voimattomaan horteeseen. Pää roikkui miten sattui.

Perillä huomasin käveleväni reippaasti, ja etteivät matalat talot vaivaa minua enää hiukkaakaan. Hyvät tiet, hyvät kurat, hyvät nuhjuiset maisemat.

2012-01-04T00:01:00.002+02:00

Yöllä tuulee vaakasuoraan lumipölyä, nurkissa ulvoo, paukkuu ja viheltää. Luen kirjaa matkasta Silong-vuorelle. Kirjassa tuulee vaakasuoraan, aroilla ulvoo, paukkuu ja viheltää. Sitten suljen silmät, ja näen unta toukokuun valosta.

Päivä on harmaa. Se käy hitaan liu'un aamun tuhkanväristä keskipäivän helmiäiseen, ja sammuu. Olemme jälleen katulampun kanssa kahden.

Vaihdoin uuden lakanan ikkunaan. Jännityksellä odotan milloin minulla on oikein varaa pimennysverhoon. Näissä likeisissä taloissa elämme kuin pikku akvaarioissa. Lamput palavat joka huoneistossa ja houkuttelevat katseita lepattamaan ohuiden verhojen läpi.

Makuuhuoneesta näen kapeaikkunaiseen vanhaan tehtaaseen, jossa nykyään leikataan kankaita pitkillä pöydillä, kävellään edestakaisin ja seisotaan selin. Mallinuket ovat kerääntyneet ikkuinoihin. Ja minun ikkunassani, siinä roikkuu hamekangas, valkoista puuvillaa.

2011-12-28T22:32:00.000+02:00

Joukko nuoria istuskeli kaupan aulassa odottamassa elämän alkamista, pitkät raajat koukussa liian matalilla ikkunalaudoilla. Tyttö haroi pojan pipoa kiusallaan ja kääntyi juttelemaan muille. Kukaan ei huomannut, kun poika oikaisi ensin pipon ja otti sen sitten kokonaan pois. Ehkä hän toivoi, että sormet osuisivat lyhyeksi leikattuun tukkaan. Sitten kun. Ja sitten.

2011-12-23T15:39:00.002+02:00

Juoksin lapio kädessä pitkin liukasta lumiuraa pimeässä. Metsä tuntui kyyristyvän päälleni, hain jalalla sijaa lohkeilevassa ohuessa lumessa. Auton valot kajastivat outoina kaukana mäellä. Se odotti tyhjänä ja puski jarruvalojen punaiseksi värjäämää pakokaasua yöhön. Hetken kammoksuin sen vierautta hämärässä, kunnes astuin nopeasti oven luo, aukaisin sen ja kiipesin sisään. Penkkiä täytyi säätää uudelleen. Pian puistattava tunne unohtui ja jatkoin matkaa.

2011-12-18T00:41:00.002+02:00

Kirjastossa kohtasin tuhansia ja tuhansia kirjoja, joita en halunnut lukea. Häälyin hyllyjen välissä ja vilkaisin kateellisena ihmisiä, jotka tiesivät, mitä olivat tulleet hakemaan ja kävelivät tasaista vauhtia oikean kirjaimen eteen, kurottivat kätensä, vetivät yhdentekevän näköisen kirjan muiden välistä ja poistuivat.

Kävin tutkimassa äänikirjoja, ja aloin melkein heti epäillä, etten tahdo kuulla minkä tahansa lukijan ääntä. Sitten aloin epäillä, etten halua kuulla suomeksi luettua tekstiä, ja kun vihdoin selasin englanninkielisiä, aloin ajatella, ettei niistäkään ole mikään minua varten.

Tuli tuskaisen kuuma, riisuin pipon. Sitten lapaset. Kun riisuin niiden alla olleet hansikkaat, alkoivat taskut loppua kesken.

Kokeilin eri genrejen hyllyjä, mutta laihoin tuloksin. Eri aikakausien kirjaisinmuodit alkoivat ällöttää, ja mikä ihme on tuokin scifikirjojen epämääräinen avaruudellinen fontti. En voinut ottaa niitä käteen.

Vaihdoin osastoa, ja yritin K-kirjainta. L:n tullessa vastaan epätoivo valtasi alaa. Tunti kului, ja sitten toinen.

Luovutin ja lähdin pois.

2011-12-13T13:22:00.002+02:00

Unessa leijonilla on häät. Yhtäkkiä arkut leijuvat kuin ilmapallot ylösalaisin muutaman metrin korkeudessa ulos kirkosta, mustasuiset kalpeat miehet roikkuvat niissä vyötettyinä. Kohotamme punaisia ruusuja kurottavin käsin kohti niitä. Kukat pyyhkivät valkoista silkkiä ja ikkunoista sataa sisään, on kaunein kesä ja kauhein myrsky.

2011-12-08T14:32:00.003+02:00

Ohut hanki peittää asvalttipintoja, ruoho pysyy vielä sulana. Pyörästä puhkesi kumi ja autoni ajoin lyttyyn, joten kävelen. Taivas on epätavallisen harmaa, usein siinä on kaupunginvaloista punerrusta, mutta tänään siinä ei ole mitään väriä. Lapaset ovat raskaat kuin lyijypainot, ranne venyy pitkäksi, heiluminen lakkaa ja kädet roikkuvat sivuilla. Vain jalat käyvät omaa tahtiaan.

Radan vieressä virtaa musta puro, laskee kanavaan ja katoaa tien alle. Kaupungin alla on toinen kaupunki, ja kolmas. Syvälle kallioon on hakattu tunneleita, olen nähnyt seinissä niiden metallisia ovia. Joku oli käärinyt lehmuksen kyhmyille kaulahuivin.

2011-12-03T17:05:00.002+02:00

Hotellin kylmä huone ei houkutellut nukkumaan. Ikkunoiden eteen sai vetää kopioverhot, joissa kasvoi tiheää puustoa, oksilla keikkui kömpelöitä kukkia ja värikkäitä lintuja. Pieni litteä tyyny oli kuin pahvia, peittoa sai taitella päällensä: kun yhden nurkan sai leuan alle, aukesi niskaan kylmä kolo. Yöpöydän lampussa oli tahmea nappi. Aamulla heräsin kuumeessa.

2011-11-29T21:28:00.002+02:00

Yöllä on onnellista herätä nenänpää kylmänä ja huomata, että peitto on edelleen riittävän lämmin, tyyny on kuiva ja katulamppu paistaa niin himmeän tasaisesti ikkunasta sisään, että tietää yön olevan tuskin puolessa ja voivansa nukkua vielä pitkään. Kylmästä käpertymisen sijaan voikin venyttää varpaita niin pitkälle kuin ne yltävät ja jäädä niille sijoilleen.

2011-11-27T21:03:00.002+02:00

Päätin lykätä kaiken luovan ja ajatuksia vaativan tentin ja juhlien jälkeiseen aikaan, ja nyt kun se aika on koittanut, ajatuksia ei enää olekaan.

Postilokerosta löytyi yllättäen suuri nimetön paketti täynnä kuivapastelleja, ei lähettäjää, ei korttia, mutta käsiala oli tuttua ja varmaa. Seuraavana päivänä saapui uusi läppäri, mutta pinosin kaiken vain syrjään ja liimauduin monisteisiini kiinni, pelkkiä nidottuja nippuja oli monta kymmentä. Nyt ne näyttävät kuluneilta ja ryppyisiltä pöydän kulmalla.

Unet ja päivät ovat vielä hieman väsyneitä. En saa aikaiseksi mitään. Kuorin punaisen jouluomenan ja paheksuin sen alta paljastuvaa vihertävää hedelmälihaa. Tuollaisen punaisen kanssa pitäisi olla valkoinen sisus, sellainen, jossa on kirsikanvärisiä kalpeita raitoja.

2011-11-21T20:50:00.002+02:00

Uuvuttavaa kyyröttämistä kirjan ääressä. Eivätkö nämä sivut ikinä lopu. Niskaa pakottaa, syöminen jää. Ajatus harhailee kuitenkin, miksei se pysy noissa välimerkeissä, täällä on lauseita.

Ensilumi satoi lauantaina, vilkaisin sitä ikkunasta. Valoisan aikaan voi nähdä pehmeitä suuria höytyviä, pimeän aikaan vain varjoja katulamppujen keilassa. Unet eivät hellitä. Yhä uusia ja uusia vanhoja kasvoja tunkee niihin kuin kalvakkaita sieniä maasta. Kaikki haluavat jotakin. Minä haluan jotakin.

2011-11-20T00:51:00.002+02:00

Istun hänen sylissään juhlissa ja olen varmaan onnellinen. Varoittamatta hän repii paitani edestä auki, saumat ratkeavat, ja käy käsiksi rintoihin. Hymyilen kuin nukke ja katson huoneen ovelle. Siellä on hänen ystävänsä ja tiedän, että hän tarkoittikin, että yleisö näkee tämän vallan ja häväistyksen. Näen oman järkytykseni hänen kasvoistaan. Ystävä harppaa huoneen poikki ja käy hänen kurkkuunsa kiinni. Lakkaan hymyilemästä. Myöhemmin unohdan autuaasti, että minuun käytiin käsiksi ensin. Tänä syksynä muistan ja itken vasta nyt.

2011-11-19T13:51:00.002+02:00

Kotimatka oli onneksi lyhyt. Juuri ketään muita ei tiellä näkynyt, ja ajoin säällistä nopeutta, koska en yksinkertaisesti oikein nähnyt vaanivia kameroita enää kunnolla. Räntä löi ikkunaan ja valot pyyhkivät mustaa ja valkoista, kuusia ja koivuja.

Järvet katoavat yöllä näkyvistä. Mutta päivällä ne olivat vielä sumuisia ja piripintaan asti täynnä. Rannat suorastaan kelluivat veden pinnalla. Aivan pinnan alla ui hitaasti syntyviä jäälauttoja, vielä harvoja ja vaaleanharmaita. Harjut kyyröttävät niska köyryssä veden partaalla. Hetken päästä kaikki jähmettyy.

2011-11-14T22:10:00.000+02:00

Taas on viikko kulunut. Näissä päivissä on jotakin sellaista, etten saa ohi vilistävästä ohuesta nauhasta kiinni. Päivänvalo on pitkä kapeneva kiila, jota maankuori jauhaa ohuemmaksi ja ohuemmaksi. Kuu tuntuu nousevan pystysuoraan ja nopeasti taivaalle.

Näen niin paljon painajaisia, että lakkasin nukkumasta pimeässä. En tahdo herätä niin, etten tiedä missä olen ja mitä vuotta elän, kuka olen ja ettei silmäluomilla näkemäni ole totta. Niinpä avaan silmät monesti yössä ja verhot ovat paikoillaan, nurkassa on nahkainen matkalaukku ja pieni valaisin kelmeilee lattialla rumaa keltaista hämäräänsä. Laukussa on galaksien mittoja ja etäisyyksiä, ja ne ovat hautuneet siellä jo kauan.

2011-11-08T20:57:00.004+02:00

viivasyövytys, ns. käänteisvedos telalla

Laatta taisi löytää juuri tarkoituksensa.

Monesti kaiverrin vielä luistaa vahalla, lipsuu tai piirtää liian hennosti. Käsi lepää kovapohjan nahkealla pinnalla, siinä on syvä ja tumma sävy. Kupari kiiltää alla. Neljän tai viiden vuoden jälkeen minulla on hataria ajatuksia.

Vilkaisin tänään kuuta, ja se näytti suurelta, pehmeältä ja huuruiselta. Teki mieli hyppiä.

Uutena aikoinaan ostamani pölynimuri on alkanut ulvoa suureen ääneen. Sydämeni särkyy, kun olen niin vanha, että laitekin on vanha ja tekee kuolemaa. Sähkölaitteen elinikä on sama kuin lemmikkimarsulla. Pölynimurin haiseva vanhuus tuntuu petturuudelta ja uuden hankinta katkeralta käänteeltä. Ehkä käyttäisin sata euroa enemmän ja saisin pyöreän robotti-imurin. Kuinka surullista onkaan löytää se kahdeksan vuoden päästä kuolleena nurkasta, viimeiset murut pussissa. Niin iloisesti ja ahkerasti se kiersi huoneesta toiseen ja piippaili mennessään.

2011-11-05T01:33:00.003+02:00

Unessa toisen kerroksen terassi loistaa kirkkaan keltaista valoa pimeälle pihalle. Ei ole kesä, ei ole syksy. Mustassa ei näy mitään, ei ketään. Nurmikkoa pitkin tulee joku, sen vain tietää.

2011-11-02T14:56:00.005+02:00

Onko sää todella muuttunut kahdessa päivässä tyypistä toiseen? En voi uskoa, mutta silti iltaisin on marraskuun sumuista hämyä, katulamput tekevät pehmeitä haloja ruskeaan iltaan, tihkuttaa, ja silti lammikot pysyvät tyyninä ja tummina. Tähdillä ei ole marraskuun yössä sijaa; nyt hohtavat himmeät valot lähellä maan pintaa, pienimmätkin lamput pyörteilevät pimeässä. Jos marraskuulla olisi ääni, se olisi hidas ja matala rummunlyönti.

2011-10-31T23:36:00.001+02:00

viivasyövytys

Yhtäkkiä mieleeni tuli, miten minulla oli tapana luikerrella hänen kylpytakkinsa alle halaamaan alastomana. Hänellä oli hyvin omanlaisensa kalanruotokuvioinen karvapeite vatsalla ja hyvin lämmin iho. Ei kai ihminenkään ole kuin häkkiä halaava reesusapina.

Näin jäniksen jo kaukaa. Se pysähtyi ja puntaroi tilannetta niin kovin hitaasti. Ehdin jarruttaa jo pitkään, ennen kuin se sai ajatuksensa järjestykseen ja käpälille uuden suunnan. Teillä on pimeää ja huomenna vaihtuu marraskuuksi, paljaiden oksien ja maanmyötäisten pintojen sameankirkkaaksi hetkeksi.

2011-10-29T14:14:00.003+03:00

Pyyhin mustaa, valkoista ja punaista maalia iholta. Se on kerääntynyt silmien ympärille hienoihin uurteisiin, jotka eivät vielä näy. Kynsien alle takertuu mustaa maalia. Pyörryttää ja on huono olo. Typerät toljottavat silmät katsovat peilistä takaisin, kaikki äly on niistä kaikonnut, jäljelle jää vain sameaa vihreää.

2011-10-25T20:50:00.002+03:00

Sohvan raivaus epäonnistui surkeasti. Puolitoista viikkoa myöhemmin istun niin reunalla kuin vain voi istua, ja vieressäni oikealla lojuu suuri tyyny ja torkkupeitto, mutta niiden lisäksi myös lehtiä, pari villalankakerää, puikkoja, nenäliinoja, kalenteri, taskulaskin, kaukosäädin, lautanen, neuletakki, parsinneula, 30 cm pitkä viivoitin ja keittiösakset.

Hermostuin ja siivosin joka ikisen tavaran paikoilleen, ja nyt kolme tuntia myöhemmin sohvalla on minun lisäksi kalenteri, penaali, taskulaskin, kansio, pankin kirje, kaukosäädin, nippu konseptipaperia, taulukkokirja, peitto ja suuri tyyny. Niin ja se neuletakki. Sekä suuri ruskea nappi.

2011-10-21T22:45:00.002+03:00

Tällä viikolla olen rakentanut banaanilaatikosta itselleni avaruusraketin. Ja lentänyt sillä.

2011-10-14T22:33:00.002+03:00

Vietin kokonaisen päivän kotona, ja aloin olla jo levoton ja kaivata jotakin hahmotonta. Kukaan ei soittanut.

Harvinaisen selkeä ja kuulas päivä hehkui ikkunan takana, nukuin 12 tuntia. On hämmästyttävää, millaista on nukkua, kun ei palella yhtään. Laitoin paksumman piponkin päähän, ja sekin lakkasi palelemasta. Jännittäviä asioita sitä lokakuussa voi huomata. Tahdon uuden hatun, ja voin tehdä sen itse.

Pihlajat näyttävät nyt kovin kuluneilta. Ahneet tilhet tyhjensivät niitä melkoisesti, sadat raapivat jalat karistelivat lehdet maahan ja marjat sitäkin täydellisemmin mahaan.

Lintu hengittää palkeilla, ilma virtaa sen liikkumattomissa keuhkoissa. Kuinka monta kertaa olenkaan pitänyt sairasta lintua kädessä ja tuntenut, miten sen rinta kohoilee väsyneesti, tietämättä ollenkaan sen laulavan olennon urkupillimäisestä, huilumaisesta olemuksesta. Ettei se hengitä niin kuin nisäkkäät. Puhaltaa vain ilmaa ulos, keuhko lepattaa siinä välissä kuin merivuokko virtailevissa vesissä.

2011-10-12T22:38:00.002+03:00

Hetkeksi kiire hellittää. Vaihdoin paksun talvipeiton sänkyyn ja nukuin paremmin. Nyt tuntuu siltä, etten tahtoisi poistua kotoa koskaan. Kuuntelen äänikirjoja ja raivaan itselleni tilaa sohvalta.

Kieltäydyn voivottelemasta säätä. Ihan pian on rakastamani marraskuu: savinen, murrettu, kylmä ja herkkä.

Tilhet lentävät sisäpihalla kymmenittäin, sadoittain. Ikkunan ohi ampaisee ryhmiteltyjä höyhenohjuksia kohti nuupuneita pihlajia. Aina uudet joukot lehahtavat lentoon ja uudet laskeutuvat, oksat painuvat syyslintujen painosta.

2011-10-10T23:46:00.000+03:00

Syksy on taittunut. Hoipertelen heikossa hapessa kotikatua pitkin brunssille ja takaisin, illalla huoltoasemalle. Nuoret pihlajat riiputtavat kohmeisia marjojaan kylmässä sateessa ja jokin oksien ja marjojen rytmissä on sekä liioiteltua että oikein. Pyörryttää.

2011-10-06T23:02:00.001+03:00

Neljä kertaa käännän päätä vasemmalle, katson olan yli ikkunasta ulos (aurinko paistaa, ei, sataa sumuista vettä) ja odotan kipua. Vapisevin, rauhallisin, kompuroivin, puhtain, silein, ryppyisin sormin laskemme nesteitä pulleisiin putkiin. Suoni väistää, sen rauhaa on häiritty ja laiskasti se kiemurtelee kauas subkutaanin kudosviidakkoon.

Värisen kylmästä, mutta en huomaa sitä. Niin keskittynyt olen ääneen, josta pidän. Mutta siitä on jo viikko, ja nyt luen luen pitkin yötä. Pöytälamppu heijastuu inhottavasti sileiltä sivuilta, näen jokaisen kuihtuneen lehden huonekasvista.

Nainen palaa unissaan bambumetsiin, minä betonisiin kaupunkeihin, joskus harvoin auringon punaamalle riisipellolle. Nyt vuosia myöhemmin luen sateen ropinasta ja kuulen samaa hiljaista napsutusta ikkunan takaa. Pisanginlehdet ovat vaihtuneet peltiräystäisiin.

2011-10-02T13:02:00.002+03:00

Herään kirkkaaseen syysaamuun ja avaan ikkunan, outo sekoitus lämmintä valoa ja hyytävän kylmää ilmaa leviää lakanoille. Linnut laulavat kuin keväällä, kylmin jaloin ja koko höyhenpeitteisen sielunsa kyllyydestä.

Iltapäivän kolea tuuli kuitenkin vaientaa linnut ja pyörittelee lehdet irti puista.

2011-09-30T23:45:00.000+03:00

Kaupungintalon kello löi kymmenen. Bussit mylvivät iltahuutojaan ja narahtivat pysäkiltä hiljaiselle kaistalle, ja erkanivat tyhjille kaduille.

Millaiset asiat ovat tänään minussa tallessa. Mitä tahansa se onkaan, se valuu tyhjiin unen aikana, ja aamulla herään yhtä tyhjänä ja sokeana kuin eilenkin.

Teiltä alkaa löytyä lehtiä, ensin muutamia ja sitten suuria rapeita kasoja. Katulampun ympärille kietoutunut keltainen vaahtera hehkuu soihtuna mustaa yötaivasta vasten.

2011-09-26T20:02:00.000+03:00

Viereisen korkean kerrostalon asunnoissa paistavat pyöreät yhtenevät kattolamput ulos pimeään, näen rivin kuita ja niiden pinoja.

2011-09-25T11:28:00.001+03:00

Sain hyvin hyviä uutisia. Sellaisia, kuinka elämä kantaa tai minua kannatellaan, ja kuinka asiat asettuvat paikoilleen kuin astinkiviksi sinne suuntaan, minne olin menossakin. Olen iloinen!

Samalla huomaan, miten jännittynyt ja kärsimätön olen kaiken aikaa - vuosia - ollut, ja odottanut vain, että kylmä virta kääntyisi. Nyt kun se kääntyy, kaikki kääntyy ja tämä vapina muistuttaa vihaa.

--

Kuumeen hellitettyä menin salille juoksemaan, ja jo kymmenen minuutin kuluttua vanha asentovirhe alkoi särkeä, mutta typerään ja härkäpäiseen tapaani juoksin vielä puoli tuntia, kunnes sillä ei voinut oikein edes kävellä. Venyttelytunti meni pilalle; jokaikinen lihas oli kiristynyt kivun ympärille, enkä saanut niitä auki. Siitä on viikko. Polvea kiristää vieläkin tässä istuessa, enkä ymmärrä, mikä minua ajaa tuollaiseen pakottamiseen, ettei kipu riitä.

Hän puhuu rakkaudesta ja koko huoneen läpi käy hämmästynyt ja pehmeä aalto. Tahtoisin niin kovasti kasvaa siihen suuntaan, etten tiedä, miten päin istuisin ja se alkaa olla jo vähän huvittavaa. Tahdon tähän tuhkakasaani vettä ja aurinkoa, joitakin versoja edes.

Otin kiinni ampiaisen sämpyläpussiin ja sitten se karkasi. Koko kesän ahkeran ja maanisen hyönteisten tappokauden jälkeen yksi kohmeinen ampiainen ei herätäkään murhanhimoa.

2011-09-21T00:01:00.002+03:00

Tänään olin myöhässä harjoituksesta ja tuo maailman kaunein ihminen ei heittänyt minua ulos. Muserruin sellaisen hyvyyden edessä.

Levottoman hälinän keskellä yritin kuulla sydänääniä, heikkoa naputusta luisesta kuoresta. Purjeet ja taskut aukeavat ja sulkeutuvat omaan rytmiinsä pimeässä. Nyt se rauhoittuu, nyt se kiihtyy. Ja sitten aika loppuu kesken, sydämet sulkeutuvat ja kulkevat kuka minnekin. Omakin ajautui kotiin ja kotoa linja-autoon ja sieltä pitkää mäkeä alas. Sataa paljon ja vähän.

2011-09-17T21:00:00.004+03:00

Jyväskylästä kertova kirja ei kanna. Väliäkö sateenvarjokauppojen rintavista naisista tai muutamasta tutusta kulmasta. Eihän koko kaupungissa ole kuin noin neljä kulmaa. Etsijän hylkäsin ennen kuin avasin edes kantta. Runot jäävät kesken.

Uusi ystäväni Lexa-sähköpatteri pöhisee rumana, mutta mukavana nurkassa. Kun äiti kuuli flunssastani, hän toi sen minulle. Hyvästi, kylmät ja kosteat lakanat.

Olen tavannut niin hienolla tavalla älykkään ja hyväsydämisen ihmisen, että ensimmäistä kertaa elämässäni näennäinen fyysinen yhdentekevyys lakkasi merkitsemästä mitään. Se on kuin taikaa, miten kaikki se sisäinen vain loistaa ulospäin, eikä se ole vain karismaa, vaan silkkaa hyvyyttä. Istun ja kuuntelen hitaassa hypnoosissa rauhallista ääntä, enkä osaa siitä kahvipöydässä jutella, niin outoja asioita se minussa liikuttaa. Oma ilkeys ja pahuus tuntuu tässä valossa niin kovin raskaalta ja syntiseltä.

2011-09-16T17:35:00.002+03:00

Tänään on ollut kaunis päivä. Mustia lintuja lentää sadoittain uimahallin yllä, kadut ovat kuivat ja aurinko viistää vielä vihreitä.

Uusi flunssa ja uusi kuume herättävät lähinnä itsesäälin sekaista masennusta. Nukkumaan mennessä ajattelen, että olen vieläkin yhtä hämmentynyt elämästä kuin 14-vuotiaana.

Orgastisesti kirkuva naapuri näyttääkin rappukäytävässä aika tavalliselta. Syö varmaan paljon suklaata, jossakin tuolla tavallisten tavaroiden ja eriparilakanoiden keskellä kerran kahteen viikkoon huutaa kuin pistettävä sika. Onneakin voi mitata desibelimittarilla.

Täällä hiljaisessa asunnossa seuraan, miten hedelmät pehmenevät kulhossaan. Hampaat eivät ehdi nektariineihin ennen kuin osa on jo laskenut alleen.

2011-09-14T22:18:00.000+03:00

Pihlajat marjoineen ja syvänsininen tähtitaivas. Sellainen on puoli kymmenen kotikatu, kun haen huoltoasemalta maitoa ja ruisleipää. Näen kirkkaan Jupiterin pitkästä aikaa, ja on kuin muistaisin jotakin kauan sitten unohtunutta. Planeetat palaavat syksyisin, enkä osaa kylmää surra.

Elokuussa jäin valvomaan ja odottamaan perseidien tähdenlentoja, mutta nukahdin sohvalle näkemättä yhtäkään. Heräsin pimeässä, tuhannet toiveet olivat tulleet ja menneet.

Kerrostalon patterikierto ei ole vieläkään päällä. Huoneissa on viileää ja kosteaa, joten kurkku alkaa mennä kipeäksi ja otsa hiostaa omaa lämpöään. Jos saisin unta, näkisin merenpohjaisia ja soisia unia.

2011-09-10T23:18:00.002+03:00

Unessa äitini oli muuttunut pieneksi ja harmaaksi, vanhaksi ja kuluneeksi. Kohentelin äidin tyynyä, äiti valitti jotakin, käänsi kylkeä ja puhalsi, tyhjeni kuin nahkapussi ja kuoli. Vuoteelle jäi pehmeä mytty, ruttuinen ja litteä kuin rukkanen. Kasvot olivat isoäidin.

2011-09-04T22:23:00.003+03:00

Sunnuntaisin salilla käy nainen kuin Disneyn Irvikissa: jumppapuku on mehevää leveää poikkiraitaa, punaista ja violettia, ja nainen hymyilee leveästi. Jos hänellä olisi häntä, se heiluisi rennosti. Naisella on tapana tuoda saunaan koivuvasta ja keskustella sauna-asioista. Tänään hän istui hiljaa ja painoi vastaa rintaansa vasten. Imi kuulemma tuoksuja. Koivun tuoksu muuttaa aina koko kliinisen teholiikuntalaitoksen kuin rantasaunaksi. Pidän siitä muutoksesta. Raitanainen kuljettaa oman universuminsa mukanaan, minne meneekin.

2011-08-31T12:45:00.002+03:00

Huomenna lukuvuosi hyökyy päälleni, heilahtaa niin kuin suurempi aalto rantaan ja vetää mukanaan. Seuraavan kerran pulpahdan pinnalle ehkä jouluna, ehkä keväällä, ja taas on vuosi mennyt, nopeasti sulavasti. Olen eri paikassa kuin ennen.

Kuumetta on kestänyt kolme päivää ja olo alkaa olla epätodellinen. Maailma makaa hahmottomana ympärillä, ja minä siinä jossakin välissä, tukka rasvaisena, iho pingottuneena kuumana kalvona. Otsa tuntuu loistavan pimeässä.

2011-08-30T21:01:00.002+03:00

Tänään näin puistossa hylätyn ruusun sellofaanissaan. Joku oli heittänyt sen rantakiville. Sillä oli vielä putkessaan vettä, mutta tummanpunaiset terälehdet nuokkuivat jo paleltuneina.

Sorsat ruokailivat heinikolla, niiden nokista kuului tasainen nakse, josta tuli mieleen orgaaninen, sinne tänne vaelteleva ruohonleikkuri. Kuolevat lehdet tekevät reikää, niiden hapertuva keltainen viehättää jotenkin enemmän kuin runsas vihreä.

Lammella kellui jalkapalloja, rannalla seisoi murheellisia aikuisia miehiä, joille neljä metriä rantavettä oli liikaa.

2011-08-29T21:44:00.002+03:00

Katson hänen käsiään. Sormet ovat hienopiirteiset, kynnet pienet. Haluan koskea niihin, mutta minulla ei ole lupaa. Pistän omani taskuun.

Huomasin vasta, kuinka raiteet laulavat junien edellä, hypnoottista korkeaa säveltä.

Lämpimistä viimeisistä kesäpäivistä huolimatta vilustuin, pää on sumea ja harva, en ymmärrä yksinkertaisiakaan lauseita, mutta lukuvuoden alku on vetänyt koulukaverit takaisin kaupunkiin ja nauran kita ammollaan niiden jutuille ruokasalissa. Muistan sentään nielaista kalapalan ensin.

Kuumeessa poljen kotiin, nukun, menen venyttelemään, enkä muista inhota panhuilumusiikkia. Salin ikkunasta kasvaa sisälle villiviinin köynnös, joka lepäili kesän ikkunalaudalla, mutta on syksyn tullen alkanut kurotella kohti lämpöpatteria. Mitähän sille tapahtuu lumen tultua.

2011-08-21T17:53:00.002+03:00

Tänään söin aamupalan ja menin takaisin nukkumaan. Kuuma aurinko paistoi suoraan kasvoihin. Katossa pörräsi lihavista lihavin kärpänen, pysähtyi ja hieroi käsiään, ja pörräsi taas.

Kolmen aikaan valutin jalat lattialle, ja kai loput seurasi. Kävelin ovestani ulos ensimmäistä kertaa koko vuonna tarkoituksena käydä vain kävelyllä ilman mitään syytä. Puistossa oli huomioitu perennojen kukkimisajat, ja ranta läikehti loppukesänkeltaista kultanauhaa, jonka jokaisessa oksassa istui neitoperhonen ja nosteli siipiään, sadoin siivin. Sietämättömän sievät perhospensaat väreilivät.

Ja siinä minä yksin. Hiekkaa meni kenkään.

2011-08-17T22:02:00.002+03:00

Uimarannat ovat tyhjinä ja laiskat harmaat aallot käyvät yhtä harmaaseen hiekkaan. Kesän tuoksuva metsä on enää vain vihreä, harmaa, vihreä. Elokuu on pitkä märkä luisu syksyyn.

Eksyin esikaupunkialueelle, jonka katulogiikka oli olematon. Keskellä ei-mitään sukelsin tiheään metsään, syvään harjujen väliseen painanteeseen, jossa polut ristesivät, eikä yksikään näyttänyt toista tärkeämmältä. Pohjalla lojui synkeä lampi, musta ja ruskea. Poljin ristiin rastiin, mäkeä ylös ja toista alas. Parin kilometrin siksakin jälkeen löysin oikealle reitille. Takki oli jo märkä, viima puhalsi niskaan.

2011-08-15T22:27:00.002+03:00

Juna mönkii tuolla ikkunan takana, nuolee kiskoja hitaasti ja huokailee.

Päivällä en keksinyt mitä tehdä, joten kaivauduin nukkumaan. Valoon nukahtaminen on samanlaista kuin lämpimään veteen pulahtaminen, helppoa ja pehmeää. Kuulin unessa hyviä asioita, mutta unohdin ne herätessä. Nyt valvon ja sydän lepattaa levottomana. Jotenkin kaukana on päiväunien rauha.

2011-08-14T23:10:00.000+03:00

Sirkat sirittävät vielä kallioleikkauksissa, auringonpaisteessa on jäljellä vielä kuuman ajatus.

Unessa poimin suustani paksuja, vahvoja hampaita. Keskustelin hammaslääkärin kanssa järkevästi silloista ja puudutusaineista. Aiemmin hampaani vain murenivat, nyt ne irtosivat siististi, maitohampaiden tapaan. Heräsin kaikki hampaat tallella, mutta epävarmana siitä, kumpi olikaan enemmän totta. Kello on aina yhdeksän.

En nähnyt tähdenlentoja, enkä Metsästäjän kuuta. Daruma katsoo ikkunalaudalta molemmin silmin, senkin toiveet on käytetty loppuun.

2011-08-10T21:28:00.003+03:00

Näin maassa pulun munan, se näytti rikkoutuneelta silmältä. Kuori oli nahkea, sisältä pilkotti kuivunut keltuainen. Katsoin ylös, enkä nähnyt mitään. Betonia, suoraa seinää. Jossakin siellä on pesiä, ja jokin, joka pudottelee sokeita munia.

Seinän vieriä kiertää kuolleet hyönteiset. Ne tulevat valon houkuttelemina illalla ikkunasta sisään, ja löytyvät aamulla kuolleena lattialta. Pieni käpristynyt ampiainenkin saapui sänkyni viereen kuolemaan, aamuisin saan katsoa, minne jalkani asetan, kun nousen keskeltä joukkohautausmaata, mustat pienet ruumiit ajelehtivat tuulenvireessä sinne tänne.

Tänään vaihdan puhtaat lakanat. Ja lakaisen kaikki kuolleet.

2011-08-08T13:09:00.002+03:00

Aamulla luin Carverin runon Bukovskista ja hymyilin. Nautin niin ennakko-oletusteni vahvistamisesta. Bukovski - tuo kauhea otus, jota en edes tunne.

Hiukseni ovat kasvaneet niin, että ne herättävät jo huomiota, jos erehdyn pitämään niitä auki. Ihmiset olettavat niiden olevan jokin kannanotto tai mikälie vanhoillisromanttinen piirre, vaikka ne ovat vain köyhyyttä ja päättämättömyyttä. Olen liian vähävarainen kampaajalle (en osaa edes säästää) ja liian turhamainen sohimaan niitä itse saksilla. Tänä aamuna köyhyyteni ja päättämättömyyteni yltää jo vyötärölle, ja parin vuoden takainen lyhyt otsatukkani on 64 cm pitkä. Hautaudun karvaani, jos en palmikoi sitä ja sido niskaan moninkerroin, ja sitten kuulen kuin moitteen: "en tiennyt, että sinulla on hiukset". Kun kampaan häpeäni auki, kaikki näkevät, miten en saa aikaan mitään ja miten en ole saanut mitään aikaan pitkään aikaan, yhtä pitkään kuin tämä latvoista hiljaa hapertuva tukka.

2011-08-05T22:56:00.002+03:00

Tuvan lattialla istui itkevä kissa. Suuret kyyneleet vierivät karvaiselle poskelle, silmien väliin oli ilmestynyt ensimmäinen harmaa tupsu. Sanotaan, että kerran tuhannessa vuodessa kissa saa sanoa, mitä se ajattelee, mutta tämä kissa ei puhunut. Itki vain katkerasti.

2011-08-02T22:12:00.002+03:00

Ennen olin malttamaton ja läpsyttelin paljain jaloin jäljet vastapestyyn, kosteaan lattiaan. Kauhea piintynyt järki on asettunut sittemmin minuun asumaan. Sellainen, joka alkaa narista naukuvalla äänellä, että pyyhi jalat ulkona.

Tänään pesin itseni nurkkia myöten vessaan asti, jonne olin kasannut kaikki eteisen tavarat pois tieltä. Istuin ja luin Raymond Carverin runoja lohenperkuusta, ja vahtasin lattian kuivumista. On jano. Silmissä vilisee rivit ja niiden välit, kuivuvassa lattiassa näkyy raitoja, riviväli 1,5. Muiden elämistä on jäänyt tummia läikkiä muovimattoon, jota nyt omaani kuluttamalla yritän turhaan kirkastaa.

2011-08-01T14:46:00.002+03:00

Tänä aamuna vetomitta tipahti tiskikaapista puurolautaseeni ja räiskäytti puurot pitkin naamaa, rintaa ja reittä. Voi tiskikaappi, miksi vihaat minua.

Kauhea lautashaavani on vihdoin parantunut, arpi on pieni, vaaleanpunainen ja viaton.

Unet eivät ole viattomia, kauan sitten taakse jättämäni kasvot palaavat niin kuin kaikki etäisyys, jota olen päättäväisesti kirinyt tässä aika-avaruudessa, olisi tyhjää vain, eikä ketään ole tullut tähän väliin. Nukkuessani olen ansassa, ja kun herään, mustat kukat köynnöstävät lakanoilla hengityksen tahtiin. Suljen silmät, ja palaan siihen yksinäisyyteen, jota olen huolella kutonut lapsesta asti. Ja niin kuljen tyhjiä katuja, tyhjiä raiteita riisipellon vieressä, matkustan tyhjillä laivoilla, uin tyhjissä lammissa, ja ihmiset käväisevät kuin maisemalavasteet, eivätkä ole koskaan läsnä.

2011-07-31T14:28:00.002+03:00

Etsin Alonso-Finniä ja Ohaniania yliopiston kirjastosta, mutta fysiikkahylly oli köyhääkin köyhempi. Tartuin Todellisuuden rakenteeseen, kannessa oli van Goghia, ja olin laittamassa sitä jo takaisin, kun pläräsin sivuja eteenpäin ja sivuilta tuulahti halpa ja kohtuullisen karmea partaveden tuoksu. Vain joku nuorempi fyysikko voisi käyttää noin mautonta partavettä, ja se oli minusta niin liikuttavaa, että lainasin kirjan.

En ollut muutenkaan täysissä järjissäni, koska näin poistohyllyssä the Chemical Biology of Fishes -kirjan ja ostin sen. Pidin nimestä.

2011-07-30T10:39:00.005+03:00

Päätä särki niin kovasti illalla, että ryömin sänkyyn jo yhdeksältä. Heräsin yöllä, ja syksyn ensimmäinen kirkas tähti katsoi ikkunasta sisään. Särky oli jäänyt nenänjuureen, silmien väliin, siinä istui pieni teräväkyntinen piru ja puristi lujaa. Söin lisää lääkkeitä ja jäin makaamaan ja katsomaan reunoja ja kattoja. Taivaalla on jo elokuun värit, ei enää sitä synkeää sotkua, kuten heinäkuun öinä.

Mietin, lukevatkohan paljon lukevat useita kirjoja samanaikaisesti sen takia, ettei yhden loppuminen kirvelisi niin ikävästi. Minun on vaikea aloittaa uutta heti, se ennakoi aina kipua.

2011-07-26T20:03:00.003+03:00

Vanha, yli satavuotias yleinen sauna puhkui kuumaa ilmaa yläkerroksen muuratuille lauteille. Höyryluukkuun oli pultattu pitkä puinen kahva liikuttelua varten, mutta kiinni sitä oli pakko pitää koko ajan. Alakerroksessa nostettiin kiululla vettä soikkoon peseytymistä varten. Altaan vesi näytti hämmentävän turkoosilta. Lattiat olivat karheaa sementtiä.

Saunan jälkeen oli melkein väkivaltaista teipata varpaat, vetää jalkaan piikkikorot ja kääriytyä keinokuitumekkoon kuin jotakin käsittämätöntä performanssia tai sirkusesitystä varten, jossa jalat eivät ole jalat ja keveä helma hulmuaa vain näennäisesti kaiken sen hevosenhien ja teipatun tuskan ympärillä.

Iloa on nakata kengät nurkkaan. Sisko kiskoi kantapäistään pitkiä verestäviä riekaleita. Hän on niitä ihmisiä, jotka tykkäävät pukeutua viimeisen päälle. Minä olen niitä, jotka pitävät eniten riisuutumisesta.

2011-07-20T23:56:00.004+03:00

Toisinaan luulen olevani silkka suuri nenä pyörillä, kun poljen metsäkankaiden läpi. Hämärään ja pihkaiseen kuusimetsään ajaessani tunsin tulleeni kotiin, vaikka en ole tainnut kasvaa metsässä ja kotonani tuoksuu lähinnä hienoksi jauhautunut katupöly, jota imuroin niin että imurikin haisee siltä. Pihkan jälkeen tuli mutainen järventuoksu ja kostea sekametsäpohja, maatuvat lehdet ja metsäkurjenpolvet. Ja kauan ennen niitä vanhat kreosoottia hikoilevat ratapölkyt.

2011-07-19T23:50:00.000+03:00

Sataa vettä ja taivas on pimennyt jo niin, että joutuu käyttämään pitkiä ajovaloja. Heinäkuun pimeä hetki on vuodenajoista rumin, pellot ja järvet on silattu metallisilla sinisillä ja teräksenharmaalla, puut ruosteisella mustalla.

Kuovit istuvat tyytyväisinä tiellä ja odottavat pääsevänsä hengestään. Hitaassa lentoonlähdössä niiden valtava maha roikkuu kahden ohuen, mcdonaldsin kaarelle taipuneen siiven välissä. Takapuoli ei aivan töytää tuulilasiin.

2011-07-12T01:57:00.002+03:00

Syrjäisemmän tien varrella oli ruohottunut, hylätty teemapuisto. Sankasta pujoisesta pusikosta pisti esiin räikeän violetti jättiläispuu, pyöreämuotoinen paatti ja hammasrattaan alle luhistunut tupa. Kuvasta puuttui vain Yubaban johtama kylpylä, mutta en jäänyt odottamaan auringonlaskua ja rentoutuvia muinaisjumalia, vaan poljin eteenpäin. Mietin, kuinka kauan kestää, kunnes lasikuidusta alkaa haalistua värit.

2011-07-06T20:38:00.001+03:00

Kapeasta ikkunastani näkee lisää kapeita ikkunoita. Siinä mielessä se muistuttaa kaleidoskooppia. Nuo ikkunat peilaavat taivasta, tänä iltana ne ovat hopeista tinapaperia, alimmissa ikkunoissa näkyy savunsinisiä pilviä. Sateella ne ovat lyijynharmaat ja tylyt, selkeällä säällä kaikkia sinisen sävyjä, vaaleanpunaista, tummaa violettia, okraa, keltaista ja kultaa. Nukahdan ikkunoihin joka ilta.

--

Pyörälenkillä tulee vastaan aerodynaamisia munanmuotoisia jänteisiä matkapyöräilijöitä. Ohuet raajat sätkivät kehää, ruumis on käpertynyt pyöreäksi kuin hämähäkillä, päässä kiiltelee kuoriaiskypärä.

Asvalttikoneet seisovat tyhjillään metsän reunassa. Penkereiltä höyryää kosteaa kuumuutta, poljen sulavaa uomaa eteenpäin. Mesiangervon, kurtturuusun ja pujon mausteinen tuoksu velloo paksuna tumman tien yllä. Ohrapelto väreilee tuulessa, se on vielä vihreä: korret ovat nurmenväriset ja vihneet ovat samaa räikeää vaaleanvihreää kuin kuusenkerkät. Pietaryrtti ja ohdake pilkuttavat pellon reunaa. Sitten ajan liittymään, jossa kasvaa mattoina apilaa ja mataa litteänä pilvenä niiden tuoksua, ja tiedän, etten välitä ruusuista enää.

2011-07-03T23:15:00.004+03:00

Vesi on tummaa ja lämmintä. Pehmeän ilon pilaa se hetki, kun joudun hyppäämään hyppytornista ja huomaan kärsiväni kauheasta lamauttavasta pelosta. En tahdo voittaa tuollaisia pelkoja. Hyppäsin ja putosin nopeasti.

Lapsi itki rannalla. Vedessä oli hauki.

Ilta-aurinko oli tummaa ja tahmean lämmintä sekin. Viruin viltillä ja tunsin itseni hyväksi ja tavalliseksi.

2011-06-27T23:31:00.003+03:00

Toria pyyhittiin jo kojuista ja katoksista tyhjiksi, kun suojatielle pystytetyllä pöydällä myytiin pieniä myrkyllisenvärisiä lasikenkiä: koboltinsinisiä, kellanvihreitä ja ruskeankeltaisia. Kutakin oli yksi kappale, arvatenkin kolmelle pahalle haltijattarelle tai minikokoisille paholaismaisille tuhkimoille. Yksikään ei sopinut jalkaani, mutta ei se minusta hyvää tee, eikä edes prinssille sopivaa.

2011-06-25T13:59:00.002+03:00

Tuhosin vaaksiaisen (Tipulidae) hyönteismyrkyllä. Sen tympeän makea haju jää huoneeseen vielä pitkäksi aikaa. Näytti siltä kuin sen läpikuultavat siivet olisivat sulaneet tummiksi kasoiksi. Herkät pitkät raajat kiipesivät vielä jonkin aikaa verhoa pitkin ylös, sitten askeleet haparoivat ja se tippui lattialle. Jalat viuhtoivat vielä hetken, mutta nyt se on jo mustunut, terälehtinä levällään.

2011-06-21T00:34:00.003+03:00

Salillani käy samaan aikaan vanha vatsakas mies polkemassa istuttavalla kuntopyörällä. Hänellä ei ole urheiluvaatteet uusinta muotia, vaan samat mukavat siniset pöksyt ja henkselit. Urheilukassina hänellä on vanha nahkainen laukku, neliskanttinen, ruskea ja hieman korkeampi kuin mitä on leveä. En tiedä, mitä laukussa on, koska mies ei koskaan avaa sitä, mutta kuljettaa sitä mukanaan. Siellä me sitten treenaamme, ukko ja minä. Yleensä myöhään illalla, kun muita asiakkaita ei enää ole, ja koko suuri ja räikeästi maalattu keskus on tyhjä ja hiljainen.

2011-06-18T00:32:00.004+03:00

Käännän kylkeä, ja kukat pensaissa ovat kuihtuneet. Oksat työntävät ruskeita ruotia, kuivaa norkkoa. Lehmukset roikottavat kämmenen kokoisia täysiä lehtiä, ne huojuvat rennosti sateessa.

Vanhat, vanhat asiat muotoutuvat oudoiksi jättiläisiksi unissa. Kauan sitten näin unta puutarhassa multaa möyrivistä lähes Dyynin Shai-Huludin kokoisista kastemadoista; ne muokkasivat muistoja. Juuri nyt muistot kuoriutuvat uudestaan, poksahtelevat ja repeilevät, painuvat multiin uudestaan.

Rastaan silmä on mustaa elohopeaa, eläväinen ja nopea. Se nielee kaikki värit, pieni kupolikattoinen pimeän pimeä kamari.

2011-06-15T00:44:00.002+03:00

Kylmä tuuli puhaltaa ikkunoista sisään ja riepottaa väliajan verhoiksi ripustamani valkoiset ja kitinväriset lakanat hulmuaviksi purjeiksi. Tunnen lentäväni.

2011-06-11T03:02:00.003+03:00

Tänään seisoin bensa-asemalla ja syötin seteliä automaattiin yhä uudestaan ja uudestaan. Hiki valui hitaasti pitkin pohjetta. Epätoivonsekaisella sitkeydellä toistin vain samaa liikettä, kunnes kuin ihmeen kaupalla laite nielaisi tuon moitteettoman sileän paperinpalan.

2011-06-11T01:29:00.005+03:00

Kuumuus ei ole yhtä piinaavaa kuin vuosi sitten. Iho ei pala pahoin, jos ollenkaan. Pojat vaativat parvekkeelta serenadia, enkä minä osaa laulaa kuin huonosti. Sanavalmiuteni kompasteli, käytin kaiken kapasiteettini pakomahdollisuuksien punnitsemiseen ja epäonnistuin siinä surkeasti.

Esteratsastuskisoissa tunnen itseni ulkopuolisemmaksi kuin yleensä. Kaikki ne tomerat hevosharrastajat, jykevät selät ja vahvat käsivarret nuorillakin tytöillä, tuimia ilmeitä ja käsittämättömiä hevospuheita. Hevosilla on luonteita enemmän kuin ratsastajilla. On putteja, töröhäntiä ja laiskiaisia. Herkät suuret eläimet nostattavat kuivaa hienoa pölyä ilmaan ja hikoavat liikutellessaan lihamassaansa. Kavioiden rummutus pehmeään maahan on rytmikästä ja unettavaa, puomit kolahtelevat. Tunnit kuluvat ja aurinko laskee. Itikat saapuvat haaskalle heti.

2011-06-10T00:56:00.003+03:00

Pidän yölintujen hitaista vihellyksistä ja moottoritien hiljaisesta huminasta.

Syreenit ja pihlajat kukkivat, tuoksuvat hyasinteilta ja makeilta manteleilta.

Nukun kellon ympäri ja vieläkin pitempään, kerään unen pohjavettä, kellun, uneksin.

2011-06-06T22:34:00.002+03:00

20 minuutin katsaus kesään:

mies raivostui työmaa-aitoihin, alkoi kiskoa niitä kiinnittäviä nippusiteitä, potkia ja huutaa. mummo pyörsi askeleensa 180 astetta toiseen suuntaan.

varpusenpoikia hyppelehti katukiveyksellä nokka auki, vain vähän isompi emo työnsi hyönteisiä niille suuhun.

vanha mies työnsi kättään vanhan rouvan hameen alle bussipysäkillä.

makea chilikastikepullo on pudonnut sirpaleiksi tielle, itse chilikastike on hävinnyt jo parempiin suihin. sirut siirtyilevät laiskasti ihmisten mukana kohti nurmikkoa.

pikkulinnut varastelevat kirsikoita torikojuista.

takapihalla pyykkinarua liputti pyyhkeet järjestyksessä: afrikka, hiekanruskea, sinapinruskea, vaaleansininen, liila, vaaleanpunainen.

illalla juoppo itki kyyryssä penkillä. räkä valui norona asvaltille.

2011-06-04T23:39:00.004+03:00

Täällä sateenkaaren pää osoittaa aina uimahalliin - siihen samaan, jossa elämäni oli loppua jo alkumetreillä, kun pitelijän ote lipesi ja upposin syvään altaaseen.

Toinen hetkeni veden kanssa oli uimarannalla vain vähän myöhemmin, kun siskoni istui selkäni päälle ja olin hukkua rantaveteen. Aikaa en muista, mutta ensimmäinen tapaus on ennen kuin itse muistan ja toinen niillä rajoilla.

Ensimmäinen muistoni on sellainen, jossa istun veljeni huoneen lattialla ja olen löytänyt sakset. Leikkaan iloisesti kaikki pienet kiharani irti. Olen kaksivuotias.

2011-06-03T01:29:00.002+03:00

Loman pohjaton, lohduton vapaus painaa. Miten nyt, kun ei tarvitse enää näytellä rohkeaa päivästä toiseen ja jaksaa koko ajan? Niskan kireys helpottaa hetkeksi, ja kiristyy uudelleen.

Pesen pyykkiä, vihaan sen ripustamista, olen aina vihannut, ja nyt suoritan sitä yhtä suurella nautinnolla kuin kalojen siivoamista. Näin, saumat suoriksi, suolet ulos! Herkullinen puhdas tuoksu, tuore mätä! Imuroin ukkosella, siinä on mukavasti dramatiikkaa: sähköistä jylinää ja viisisataa grammaa hiekkaa paljailla muoviaavikoilla. Päädyn pyyhkimään lattiaa pöytäluutulla, kirottu samea hiekka. Nuo kengänjäljet, kuka täällä astelee?

Minulla on aikaa katsoa itseäni silmiin päivästä toiseen. Olen ripustanut yhtä vaille kaikki peilit. Viimeinen peilaa lantiosta alaspäin ja voimakas reisi pistää lihasta ulos. Odotan salaa, että jonain yönä listaripustus pettää ja herään sirpaleisiin, mutta jokainen aamu valkenee peilien väikkyessä ehjinä.

Sängyn vieressä on pehmeä lampaantalja, johon pakotan itseni upottamaan jalkani joka ilta. Näin olen läsnä, ja läsnäolossa on jotakin ihanaa, jotakin houkuttelevaa.

2011-06-02T23:59:00.000+03:00

Kesän ensimmäisenä päivänä tuuli rajusti, oksat ja kukat tippuivat puista, karahkat ratisivat pyörän renkaan alla. Rannalla vaaleat, melkein värittömät perhoset pyörivät toistensa ympärillä kosketellen silloin tällöin, mutta tuuli puhalsi ne kauas järvelle. Kovakaan pyristely ei tuonut niitä enää rantaan.

Eräänä keväänä Japanissa yhtä kova tuuli puhalsi nipun papereita japanilaisen tytön kädestä pitkin autotietä ja joku poika säntäsi autojen sekaan niitä poimimaan. Hän saikin jokaisen vaarasta välittämättä kerättyä, ja vei ne tytölle, joka käänsi katseensa pois ja kiitti lyhyesti. Hetken aikaa poika seisoi vieressä tietämättä mitä tehdä, kunnes tyttö käänsi puolittain selkänsä ja veti hartioitaan korviin. Lopulta bussi saapui. Tyttö siirtyi sinne nopeasti ystäviensä seurassa, poika jäi bussipysäkille.

2011-05-31T23:32:00.000+03:00

Hierojan kädessä oli karhea kohta. Kuvittelen, miten kädet hioutuvat sileiksi kiviksi ja sormenjäljet katoavat, kädetön nainen hieroo, kuluttaa kätensä. Mutta näissä on karhea kohta, ja se raapii ympyröitä ja kaaria selkääni, piirtää kipeää viivaa.

2011-05-29T01:05:00.002+03:00

On kylmiä öitä, joina vastapäisen talon valot vain palavat ja sovitusnukkien torsot seisovat selin ikkunoihin. Heräilen painajaisiin.

Kävelen kotiin aamuisin kuuden aikaan ja on niin valoisaa. Aina paleltaa. Hajut katoavat aamuyöllä.

Tyhjällä kadulla kääntelee päätään teräväsilmäinen naakka. Sen aortta kaartuu oikealle, minun vasemmalle, ja muuta en lintujen verenkierrosta tiedä.

2011-05-21T23:30:00.002+03:00

Tänään huomasin tuomen keveänraskaan tuoksun ilmassa ensimmäistä kertaa. Lämmin on niin hetkellistä. Äkillinen ukkoskuuro ajoi vettä pitkin lammen pintaa vimmaisesti, se näytti kuumalta sulalta tinalta.

2011-05-14T14:31:00.000+03:00

Iltaisin kaukojunat vajuvat hitaasti pohjoiseen ja niiden matala murina kaikuu kivistä ja lasipinnoista. Niiden käynti on rauhallisten yöeläinten ja rahiseva kolke unettavaa.

--

Levitimme puistoon takit maahan ja kävimme pitkäkseen. Ruusupensaissa ei vielä ole lehtiä, mutta värit pakenivat jo samalla tavalla kuin kesän kuumassa valossa. Lämmin mullan tuoksu levisi maata pitkin. Järvi on vielä tumma ja hyinen talven jäljiltä, mutta pensaiden juureen ei kylmä vire yltänyt.

On outoa ajatella, että kesäksi tämän vuoden tiiviit kuviot katoavat. Sillä tavalla, kun neuloksesta vetää yhden langan irti ja koko kudelma purkaantuu löyhäksi ja kierteiseksi.

Viides kämmenluuni on arka ja tekee mustelmaa ihon alle. Kuuntelin röntgenputken vaimeaa äännähdystä ja katsoin kättäni, jossa ei näkynyt muuta kuin kohdistusvalo. En ole koskaan murtanut luitani, mutta ehkä olen alkanut jo rapistua. Vedin kalvot pahvikansiostaan esiin ja painoin ne ikkunaa vasten. Yritin tarkata epäjatkuvuuksia luun linjassa, pinnistelin, enkä ollut varma. Ehkä tuo on kynnys, ja siinä tumma viiva. Ehkei siinä ole mitään vikaa. Ranteen luut istuivat siististi ja sievästi paikoillaan, yksi on nimetty herneen mukaan. Peukalon sesamluu pilkutti iloisesti peukalon tyveä.

2011-05-07T13:00:00.001+03:00

Harmaa kevät. Lämpimästä innostunut räikeä nurmikko haalistuu nyt kylmässä. Leskenlehdet pysyvät kiinni jo toista viikkoa.

Juhlien jälkeen huomaan kyllästyneeni tähän välitilaan, epäelämääni. On kuin nahkani olisi käynyt pieneksi, haavaiseksi, kuivaksi, kutisevaksi ja kipeäksi. Tuntuu, että minuun koskee nyt kaikkien vuosien edestä kerralla. Antaa palaa vain. On aika kärventyä. Kai se on samanlaista kuin pitkän puutumisen jälkeen jäseniä pistelee ja kirvelee niin rajusti, että tekisi mieli karjua. Mutta ei karju kuitenkaan, vaan painaa jalkaa lattiaan ja odottaa tottumista.

Enää pari viikkoa lomaan. Kellokoneisto pysähtyy, natiseva veto rattaista loppuu ja toiminta lakkaa. Täksi kesäksi minulla ei vielä ole suunnitelmia. Tämä on varmaan viimeinen hidas kesä. Ei ole enää tuloksien odottamista, ei minkäänlaista kestämistä. Vain lepoa ja sitten kiireinen syksy.

Tänään ikkunasta piirtyi ohut lämmin juova makuuhuoneen kylmään kiviseinään. Heräsin siihen, että palelsi ja poltti yhtä aikaa. Vastapäisen vanhan tehtaan korkeissa ja kapeissa ikkunoissa ei palanut enää valoja. Joskus siellä loistavat lamput ja loisteputket aamuyöhön asti, mutta ihmisiä ei näy koskaan.

Mikroskopointia on vain yksi harjoitus enää jäljellä. Minulla oli tapana tarkentaa säädöt aina maksanäytteeseen, jotta voisin katsoa sen sinertävää kudosmaisemaa joka kerralla. Ohuet retikuliinisäikeet näyttävät viivasyövytykseltä, solut oudosti piirretyiltä, vaikka ne ovat oikeita. Valon laitan niin kirkkaalle kuin silmät sietävät, en pidä hämärästä, ja niinpä katson sokaistuneena tarkkoja karttoja, poukamia, lahtia ja rajavyöhykkeitä.

2011-04-29T15:24:00.002+03:00

Kaatopaikan jättömaat kohoavat pieneksi ylängöksi metsien taakse, muovimerellä huutavat lokit niin kuin oikeallakin ja sukeltavat roskista ravintoa. Nostelin sähköromua kasan jatkeeksi. Trukki oli kuulemma rikki, eikä kontteja tyhjennetty, vaan romu kasaantui kukkuroiksi. Käteni lipesivät. Säälitti se rymähdys silti.

Yöllä pidän ikkunaa auki koleasta ilmasta huolimatta kuullakseni lokkien mekkalaa pimeästä. Hitchcockin linnuista en tiedä, mutta painajaiset pysyvät loitommalla, kun voin kuulla elävien ääniä.

2011-04-24T00:34:00.003+03:00

Uuden talon vieressä sulaa jäistään pieni soikea lampi. Lumen ja jään kadotessa sinne ilmestyy jonkun aikoinaan tamppaamia kirjaimia yksi kerrallaan.

ONNI

PELE

E sulaa vähitellen veteen.

2011-04-19T00:04:00.002+03:00

Kaksi lintua lepäili sylikkäin tiellä - tai siltä se näytti. Varis istui kyyhkysen rinnalla ja työnsi nokkaansa tuoreeseen vereen. Keveästi rapisevin kynsin asteli elävä kuolleen höyhenkummulla.

2011-04-15T23:13:00.002+03:00

Unessa piilouduin pahalta upottautumalla sulavien lumien kylmään ruskeaan veteen. Peto tuntui tietävän aina, missä olen, ja yritin ensin kääntää unen suuntaa pakottamalla sen kauemmas, mutta aina kun keskittymiseni herpaantui, peto kääntyi takaisin kuin kompassin neula. Lopulta päätin kohdata kohtaloni ja nousin vedestä. Kutsuin petoa. Raatelun sijaan seurasi intohimoinen suudelma.

2011-04-13T22:51:00.000+03:00

Tapahtui eräänä huhtikuun yönä, että lautanen tipahti tiskikaapista päälleni: räks, räks ja otti kädenselän kautta vauhtia lattialle - räks. Ihoon ilmestyi suuri punainen silmä, liha availi luomiaan ja pulppusi hillitysti verta. Teippasin sen kiinni. Seuraan, miten musta sauma kuroutuu umpeen.

Ilma haisee soralle ja bensalle. Suurista tyynistä kuralampareista heijastuu uusien talojen kuvajaiset, talveen kadonneet esineet ja jätteet vierivät sulavista lumikasoista kadulle.

Lukuvuosi lähenee loppuaan, enää muutama viikko jäljellä. Paljon on tapahtunut, ja olen pyristellyt kovasti entisestä uuteen. Nyt olen enää väsynyt, niin väsynyt, että nukahtelen istualleni ja peseytyminen käy työstä. Aika kuluu niin nopeasti, että pelkään, että seuraavan kerran kun avaan silmäni tästä unesta, on vuosia kulunut ja olen jossakin, minne en ole huomannut edes kulkevani.

2011-04-10T20:24:00.000+03:00

Pöydällä on rasiallinen lasisia kudosnäytteitä, hopeoitu maksa on niistä kaunein. Silmät eivät millään totu katsomiseen, näkökentässä häilähtelee aina tummaa, mutta aina välillä pää nyökähtää oikeaan asentoon ja eteen aukeaa kirkas kuumainen maisema, hataria kanavia, jähmettyneitä soluja vieri vieressä. Väriaineet värjäävät kudokset oudon vaaleanpunaisiksi, mutta niiden värittömän ja kuulaan avaruuden voi aavistaa silti. Hetken kirkkaus pakenee aina, ja pian katson silmät sumeina sydäntä, enkä pysty enää tarkentamaan.

2011-04-05T00:43:00.002+03:00

Sataa kohisemalla. Lumet vyöryvät pitkin teitä, sulavat syviksi lampareiksi katujen mutkiin. Pesukoneen liittimestä puuttui tiiviste ja sitten satoi sisälläkin sadettamalla.

Tyhjässä vanhassa asunnossa on jotakin väsynyttä ja murheellista, vaikka se kiiltää vastapestynä ja tavaroista puhtaana. Uusi asunto ei ole sen hilpeämpi. Elämä yrittää tarttua kiinni muutamaan paikallaan olevaan kalusteeseen, jätesäkit ja laatikot kummittelevat nurkissa, nojailevat seiniin ja kumartuvat öisin lähemmäs. Jalat ja kädet kuivuvat karkeiksi, lattioilla on jatkuvasti hiekkaa.

2011-03-29T22:34:00.000+03:00

Tänään sula musta tie kiilsi valkoisena valosta.

2011-03-15T00:31:00.002+02:00

Kerran minulle myytiin väärä lippu, eikä yhteysjunia ollutkaan. Istuin Hinenon asemalla yöllä tietämättä milloin juna tulee vai tuleeko koskaan. Ketään ei ollut lähimaillakaan, asema oli hiljainen pysäkki Ōsakan suburbiassa. Keltainen lamppu paloi pimeässä. Yö viileni vasta hiljalleen ja kaukana näkyi asuntojen valoja harvakseltaan. Yhtä hyvin olisin voinut istua kuun pinnalla, niin irrallaan tuntemastani maailmasta olin; nykyhetki oli sijoiltaan nyrjähtänyt, tahdista tipahtanut odotus, kunnes maailma palaisi. Aikanaan asemalle lipui äänetön lähijuna. Kiipesin kyytiin, kun en muuta osannut. Junassa ei ollut muita matkustajia.

2011-03-13T16:17:00.000+02:00

Huhtikuussa kirjat pakataan banaanilaatikoihin, vuodevaatteet pehmeisiin myttyihin, astiat paperiin ja paperit matkalaukkuun. En näe enää järvelle, enkä naapuriullakon naakkoja, enkä lähivariksia.

Junia on kadonnut merelle. Täällä keväinen taivas vain kaartuu rauhallisesti, vaihtaa hitaasti väriä haaleansinisestä musteeseen. Sulava lumi lirisee puroina lammikoihin ja lammikoista viemäreihin, jotka kuulemma muodostavat kaupungin kaupungin alle.

Tyhjensin pahamaineista pakastintani ja tiskasin pienen vuoren pakasterasioita. Teki mieli nakata ne roskiin, mutta niinpä vain seisoin ja tiskasin. Surkeaan kuivauskaappiini ne eivät tietenkään mahtuneet, joten käärin lattialle auki pyyhkeen ja kasasin ne siihen pohja kohti kattoa.

Valo on toisinaan niin kirkas, että huomaan vasta iltapäivällä, etten ole nostanut kaihdinta. Kevät paistaa siitä läpi.

2011-03-08T13:08:00.002+02:00

Maaliskuussa maa kääntyy vaakavaloon, puhdas valkoinen ateljeevalaistus tulvii sivusta, suoraan. Talot tekevät pitkää varjoa kadulle, ja peilit ovat kirkkaita: niistä näkee jokaisen laskoksen kasvoilla, pienimmätkin huokoset ja paksun karvan poskilla. Näytän pölyiseltä ja taskussa rypistyneeltä nenäliinalta tässä ihanassa kirkkaudessa.

Keittokomerossani seisoo kaksi arkkua vierekkäin. Nimellisesti ne ovat jääkaappi ja pakastin, mutta puhtoinen valkea kuori sulkee sisäänsä hidasta lahoamista. Sunnuntaiksi kaivoin toisesta esiin kalvakan harmaan lihapalan ja toisesta pehmenneitä sieniä, ituisia perunoita ja komean homeen peittämän bataatinpuolikkaan. Kaikin tavoin myöhästynyt päivällinen.

2011-03-05T22:44:00.009+02:00

Pari päivää sitten alkanut leudompi jakso tuntuu pitkältä huokaukselta kouristavan kylmän jälkeen. Lumet höyryävät paksuiksi harmaiksi pilviksi taivaalle.

Niska kivettyy. Venyttelen ja venyttelen, mutta tunnun routivan aina vain lisää kiveä. Kädet mietityttävät minua: mikä on tasaista ja varmaa leukalinjaa pitkin, miten vähän harjoitustakin niskasta voi vetää, valtimoiden piiloutuva syke, luita luiden perässä, kosketusten paloja. On outoa, miten pimeässä olen vielä käsieni kanssa, hapuilen sinne tänne tietämättä mitä etsin. Kasvatan homunculukseni kämmeniä ja sormia.

Unissa en löydä käsiäni, ne ovat niin voimakkaasti silmän kokemaa. Liike on silmän liikettä, kädet ovat sensorisesti vähäiset silmän jatkeet. Tarraan uneksimaani selkään, mutta se tuntuu vain katseelta. Valveilla taas toistuvasti paleltuneet kädenselät tuntuvat jatkuvasti, niitä kiristää ja aristaa, vaikka iho on näennäisesti sileä ja usein voideltu. Rystysissä on vaaleat jäljet pakkasen repeämistä.

2011-02-27T20:01:00.002+02:00

Aamuyöstä ulkotulet ovat uponneet syvälle lumeen, eivätkä juhlat lopu vieläkään. Seison lauhtuneessa loskassa ja iltapuvun pitkä hieno kangas vettyy hiljakseen. Ikkunat huurtuvat selän takana, orkesteri soittaa, ja yö on lämmin niin kuin talviyöt joskus. Neljäkymmentä vuotta vanhat sieltä täältä kolhiintuneet korkokengät ovat jo muovikassin pohjalla.

2011-02-22T23:09:00.001+02:00

Sitten tuli päivä, jona auto ei enää lähtenyt käyntiin. Ei sen väliksi, koska en itsekään ole enää käynnissä. Vietän päiviä pienessä kuumeessa, en käy ulkona. Apteekkireissulla kylmä ilma käy kipeästi keuhkoihin. Kadulla näkee karvalakkeja, nuori poika syö höyryävän kuumaa lihapiirakkaa pakkasessa, vanhalla miehellä on kamelinvärinen palttoo ja hitaat askeleet. Puistoon on uurrettu syvät kinoksiin painuvat tiet ja puut ovat kivettyneet kylmästä, mutta linnut laulavat kuin keväällä. Kirkas liverrys kaikuu lumisilla oksilla.

2011-02-15T20:42:00.001+02:00

Vanha hissi on pysähtynyt kerrosten välille. Käytävän hämärässä sen tyhjä valaistu häkki riippuu kuilussa, matkalla ei minnekään. Kokeilen teräsovia, mutta eivät ne aukea. Häkkiin ei pääse kiipeämään.

Unissa raivoni on niin hillittyä. Sivisaatio on romahtanut ja yhä vain olen hieman ärtynyt, enkä sano, mitä mieltä olen.

Pieni uljas Primera käynnistyy pakkasella kuin pakkasella, ja on vähän surullista, että samaistun autooni, joka on niin sitkeä kurjissa oloissa, kun sille ei ole edes sähkötolppaa tarjota. Kuinka sen akku vain kestää ja kestää läpi talven.

2011-02-10T20:41:00.000+02:00

Istun kotona ja oksennan kirkasta suolahappoa. Kurkkua korventaa. Tapa, jolla kulkutaudit pistäytyvät minussa, herättää suurta hilpeyttä perheessäni. Vapisen paskoissani, joudun outoihin paikkoihin ja muutun buster keatonin tapaiseksi tragikoomiseksi hahmoksi. Säälittävä ja voimaton itku sotkee oksennusrytmin ja alan yökkäillä jatsahtavasti.

Tänään pörheä varis istui koivun oksalla korkealla kovassa tuulessa ja viippui ja vaappui keinussaan puolelta toiselle. Nokka pisti ulos höyhenistä kohti myrskyä.

Kevätkin vaappuu tullen ja mennen, lumet sulavat, satavat taas ja auringon jälkeen on niin kova ja pimeä pakkanen, että horisontti liukenee sumuiseksi tuhruksi.

Kuolleet kulkivat käsiemme läpi, silmiemme läpi silkkiin. Niin alkoivat pitenevät päivät.

2011-01-16T17:02:00.002+02:00

Puistossa oli parvi variksia lauantaiyön pahoinvoinnin haaskalla. Pakkasessa siivet löivät hitaasti, hitaasti nousivat talvenharmaat linnutkin ilmaan, juuri ja juuri pään yläpuolelle. Siivistä kuului kylmää kahinaa.

2011-01-14T23:58:00.000+02:00

Kuolleita iloisissa lakanoissa. Vaaleanpunaisissa, sinisissä, vihreissä ja keltaisissa. Olen kiintynyt vainajaani. En kehittele hänelle tarinoita, mutta hän herättää minussa hellyyttä. Ihon alla on toinen iho.

Aamuisin syön puuroa. Päivällä nukkuisin pitkään päiväunia, värikkäitä ja seikkailullisia, kello katkoo kuitenkin aina tunnin päästä.

Kirjat ovat säntillisessä pinossa sängyn vieressä ja pöydällä. Sinne tänne ryöpsähtää kaaoksen ituja, joita kitken ja siivoan puurtajan tuntein. Huomaan, että sakset ovat houkutelleet luokseen hedelmäkassin, ja kirja nipun A4:sia, teippi on hakeutunut lehtikasan tuntumaan ja eteisestä valuu pyykkikasa kohti keskilattiaa.

Takeista on irronnut musta ja valkoinen nappi.

2011-01-09T14:53:00.001+02:00

Vielä hetki lomaa.

Kirjoja ei ole myöhässä, inhottavat pienet tavarat on järjestelty vetolaatikoihin, jotka ovat jo täynnä kaikkea, mitä en tarvitse, ja lattiat on siivottu.

Tämä vuosi 11 on ensimmäinen uusi vuosi pitkään aikaan. Samanlaiset pysähtyneet ajanjaksot ovat pyörineet kehää, päivät, viikot ja kuukaudet kurjia kivenmurikoita kiertoradoillaan kuun pimeällä puolella.

Keväät ovat olleet kirkkaampia. Viime keväänä tuntui kuin käristyisin siinä kauheassa valossa. Nyt en muista enää viime vuosia. Ehkä se on tarpeellista, että ne peittyvät hämärään sumuun. Minulla on aina ollut niin hyvä muisti.

Sataa vettä. Kuivista talvipuista kuuluu napsahtelua. Järven takana kuuset ovat sinisiä tänään. Pari talvea sitten juuri tuonne hiihti mies ja hukkui jäihin. Keväällä kelluivat suksisauvat satamaan.

2011-01-03T22:23:00.003+02:00

Istuin matkalaukkuni päällä vaunun eteisessä, koska en muualle mahtunut, ja katsoin soikeasta ikkunasta pitkään laskevaa punaista aurinkoa. Riisipellot ja ruohokentät levittäytyivät kauas horisonttiin, kaikki se vihreä väreili elokuun tuulessa. Juna kaarsi etelään, ja valo värjäsi kädet punaisiksi.

--

Unissa palaan ruohokentille keskelle vihreää. Junaa ei näy, rata on tyhjä ja kuljen sitä pitkin. Punainen aurinko ei nouse, eikä laske. Katsoo vain.