Kuljen vihreässä iltahämärässä ja syön jäätelöä. Pihlaja on juuri kukkimaisillaan, maa ja ruoho tuoksuvat. Hyppelehdin mielessäni tietä eteenpäin. Alkukesän himmeässä pimeässä on jotakin; tähdet sammuvat, mutta uudet syttyvät puihin.

Sirkus kohosi lammentakaiselle rannalle yhdessä yössä. Musiikki raikaa ja telttakankaat lepattavat ohuiden kevätkoivujen takana. Melkein voin haistaa tahmean hattaran tuoksun.

Olen kannatellut miestä poikittain harteillani ja paininut toisen kanssa niin, että olen saanut vuosisadan kivisen jumin niskaani. Vaikkei minua voi kuulemma enää tytöksi sanoa, täytyy tässä kuitenkin nuorehkon naisen miettiä, kannattaako miestä taakakseen enää ottaa tai siis nostaa, kun siitä seuraa aina kipua ja kärsimystä. Tiedän, mitä Atlas teki työnsä jälkeen: makasi sohvalla voltaren-emulgeeleissä ja nukkui tokkurassa.

Tahtoisin nähdä hyviä unia, mutta unissani jousta jännitetään kuin peilistä katsoen vasemmalla kädellä, metsä on unenomaisen vihreä ja sininen ja muualla lumisade on niin sankka, ettei mitään sen keskeltä näe. Siinä on kai Saharan kenttä, pieni ja mitätön, sorainen urheilukenttä, jonka läpi kuljin kouluun vuosikausia lapsena. Unissa se on valtava ja jäinen: joskus se on järvenselkä, joskus retkiluistinrata, joskus lumiaavikkoa, mutta aina talvinen, aina autio.

Yksi lämmin päivä ja vihreä lävähti kuin lippu mäelle ja notkelmiin.  Leskenlehtien varret venyvät kohti korkeaa sineä, vielä vähän ja vielä. Usein niin lyhyenlännät rupuiset kukat muuttuvat pitkiksi ja huojuviksi. Lampi on täyttynyt piripintaan. Lämpö käy kaiken ylle kuin pehmeät kädet.

Lehdet puhkeavat hyvin hitaasti: on ollut niin viileää pitkään. Eilen huoltoaseman viereinen pieni pihlaja oli täynnä tähtiä.

En ole tiskannut viikkoon, mutta eipä minulla enää ole oikein astioitakaan, kun kahden kuivauskaappikatastrofin jälkeen pääsin Iittalasta eroon. Arpea tuskin näkee enää kämmenselässä. Naputan pöytää, ja jänteet aaltoilevat ihon alla. Ehkä siivoan sunnuntaina.

Hiukset ja kynnet kasvavat kuin kuolleella, aivan kuin en olisi koskaan tukkaani syksyllä leikannut. Kokouksissa istun pörröinen yöletti päässä ja mietin laiskasti, pitäisiköhän tässä jotenkin ryhdistäytyä. Kunhan vain nukun vielä pari viikkoa, alkaa kesä ja sen aluksi kylmät sateet. Olen alkanut pitää ikkunaa auki ja hienon hieno hiekka laskeutuu rahisevaksi kerrokseksi lattialle. Kuljen sen yli paljain jaloin, ja ajattelen, miten se muuttuu dyyneiksi ja aurinko vyöryy kuumana sisään ikkunasta.

Paistoin munkkeja. Pyydystin niitä kattilasta kahdella haarukalla ja sokeroin onnellisena. En tiedä montaakaan asiaa, josta tulisi niin tyytyväiseksi kuin vadillisesta tuoreita munkkeja, joissa ei ole säästelty kardemummassa tai vaniljassa.

Joku polttaa lehtiä kasoissa ja huumaava savunhaju on ensimmäinen tuoksu, joka on talven hajuttomuuden jälkeen palannut.

Makaan kyljelläni ja sydän painuu kylkiluita vasten, sen kärkisyke tuntuu sormiin luiden läpi.Kun nukkuu pitkään, huoneeseen kerääntyy valkoista hämärää, pehmeän väristä. Aika kuluu, eikä kirkas valo verhojen takana liiku, enkä minäkään liiku. Tyynyn sisältä kuuluu veren kohinaa.

Huhtikuu on koittanut jotenkin harmaana ja alavireisenä. Pilvet roikkuvat viikosta toiseen alhaalla ja pyyhkivät sulavista kinoksista aivan yhtä värittömiä. Toisinaan sataa myrskyten lunta: suuria lämpimiä villisti pyöriviä kuvakirjamaisia hiutaleita, ja silloin olen iloinen.

Laskin tappiokseni yhden hampaan. Joskus voi olla kamalampaa menettää hammas kuin rakkaus. Kunhan vain elelen eteenpäin tällä aikajanalla, tulee sellainen päivä, jolloin mietin, miksi ihmeessä surin yhtä hammasta. Mutta uusia hampaita ei tule. Rakkauksia – niitä riittää, niin kauheaa kuin se onkin. Ja sitten tulee päivä, jolloin ei tule rakkauksiakaan. Luulen, että silloin suren eniten silti niitä hampaita.

Makasin mitäänsanomattomalla keinonahkatuolilla ja ajattelin kaikkea muuta kuin rakkautta, kun lämmin veri valui kielelle, joka ei enää maistanut mitään. Ryhti painui jotenkin surulliseksi koko päiväksi, askel laahasi kohti apteekkia. Nukuin tokkuraani tuntikausia. Aamun lämmin suihku herutti heleät veret hereille ja syljin kylpyhuoneen lattian punaiseksi.

Ulkona pilvikerros on niin paksu, ettei valo tunnu värjäävän mitään. Kevään tuoksu on tänä vuonna vähän laimea. Odotan värien palaamista.

Olen muuttunut sähköpostikyborgiksi. Maileja tulee ja menee, koostan niistä uudelleenlähetettäviä kokonaisuuksia, leikkaan ja liimaan, naputan ahkerasti, maanisesti ja väsyneesti kummallisiin vuorokaudenaikoihin. Kompastelen yksinkertaisissakin lauseissa, hukkaan isoja kirjaimia, pilkkuja, ajatuslankoja ja kokonaisia merkityksiä. Unohdan enimmäkseen olevani ihminen.

Eilen käytin viisi tuntia kolmen järkevän lauseen keksimiseen. Sijoitin ne sähköpostiin, ja tuloksena sain koneen lähettämän lomaviestin bittibumerangina takaisin. Kolme järkevää lausettani ovat uponneet nyt kohteeni lomapostien suohon, jossa ne eivät enää kahden viikon kuluttua marinoiduttuaan satojen ja satojen samanlaisten kanssa herätä muuta kuin kyllästymistä. Asian korjaamiseen tarvitaan ehkä vielä uusi sähköposti, ja siihen kerrassaan loistavat, kylmän kirkkaat lauseet.

meriltä.

lempiväri: asiaan sopiva väri. joskus se on tietty keltainen kumisaappaissa, vaaleanpunainen tulppaanissa, pronssiin vivahtava järvivesi, musta kaarna lehmuksessa tai räikeä vihreä silmuissa.

lempieläin: maitovalas - ruma ja eteerinen

lempijuoma: pepsi. minua kiusataan asiasta.

antaa vai saada lahjoja: antaa.

lempikukka: tuhannet hortensiat, kymmenet kielot, yksi valkoinen ruusu 

lempikuvio: oksistojen verkot.

intohimo: eräs rosmariinilta tuoksunut mies, mutta se on jo haalistunut vuosia sitten. oikeanlaiset sanat.
lempinumero: 2

seitsemän satunnaista faktaa itsestäni: 

1. pidän kynteni lyhyinä, enkä lakkaa niitä koskaan.
2. en pidä koruja, koska en pidä metallin ja ihon yhdistelmästä hajuna, se on sellainen rasvan ja ruosteen sekainen tympeän makea tuoksu
3. olen leppymättömän pitkävihainen, vaikken vihaa ketään.
4. minulla on pisamia, vaan ei leukakuoppaa. pidänkin pisamista aika tavalla enemmän.
5. tuhoan paistinpannuja unohtamalla niitä hetkeksi "lämpenemään" hellalle, koska kyllästyn niin usein odottamaan tarpeeksi kuumaa lämpötilaa. seuraavana hetkenä kallis pinnoitus savuaa siinä iloisesti, jonka jälkeen porkkanapihvit tahmaavat ikuisesti.
6. minulla on lohtukirja, jota palaan lukemaan, kun on stressaavaa tai uudet kirjat väsyttävät liiaksi.
7.teehen laitan maitoa ja sokeria. kahvia en juo.

vähintään kymmenen hyvää mieltä tuovaa asiaa:

1. suklaakakku
2. suklaakakku
3. lämmin läikkä aurinkoa lattialla
4. huikean kirkas Venus
5. jalkakylpy niin kuumassa vedessä, että jalat muuttuvat helakanpunaisiksi
6. se, kun ajattelemme asioista niin samoja latuja pikkusiskon kanssa, että tokaisemme saman sanan yhtäaikaa ja sitten naurattaa
7. melkein karhean puhtaiden lakanoiden tuntu iholla, kun viimeiseen asti valvoneena vihdoin ryömii sänkyyn
8. yllätyspostikortti
9. vanha kunnon valurautapannu, joka kestää ja kestää ja kestää, ja tekee parhaat letut
10. hankiaiset